Julkaistu kotisivulla 6.11.2023 klo 13:40

Jyväskylän kaupunki
Tiedote 6.11.2023

Vettä tulee edelleen keittää osassa Mämmen vesihuolto-osuuskunnan aluetta. Nelostien länsipuolella sijaitsevien talouksien tulee keittää vettä vähintään viisi minuuttia ennen veden käyttöä ruoka- ja juomavetenä. Mämmentien 11–155:n, Salmentien sekä Piipputien alueen taloudet voivat lopettaa veden keittämisen. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran perjantaina 10.11.

Nelostien länsipuolella sijaitsevien talouksien tulee keittää vettä vähintään viisi minuuttia ennen veden käyttöä ruoka- ja juomavetenä. Keittämätöntä vettä voi käyttää normaalisti astioiden ja pyykin pesuun sekä peseytymiseen. Kiinteistön omistajia pyydetään myös juoksuttamaan vettä ennen veden käyttöä muutaman ylimääräisen minuutin ajan veden vaihtuvuuden varmistamista varten.

Karttaan on rajattu punaisella viivalla Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alue, jolla vettä tulee keittää edelleen. Kuva: Jyväskylän kaupunki

Varavedenjakelu on järjestetty Mämmensalmen SEO huoltoaseman piha-alueelle, osoitteeseen Ouluntie 468. Vedenhakuun tulee varautua omilla puhtailla astioilla.

Torstaina 2.11.2023 Jyväskylän seudun ympäristöterveyden ottamien vesinäytetulosten perusteella  Mämmenkylän klooratulla alueella ei ollut havaittavissa veden laadun heikentymistä. Mämmentien 11–155:n, Salmentien sekä Piipputien alueella sijaitsevat taloudet voivat lopettaa vesiosuuskunnan veden keittämisen.

Nelostien länsipuolella vesi ei ole vielä täysin puhdasta

Nelostien länsipuolelta torstaina 2.11.2023 otetuissa näytteissä on edelleen havaittavissa heikentymistä veden mikrobiologisessa laadussa. Näytteissä ei ole ollut ulosteperäisiä bakteereita. Veden laadun heikentymiseen on vaikuttanut veden katkeaminen koko vesihuolto-osuuskunnan alueella, veden vähäinen käyttö sekä veden johtaminen alueelle eri suunnasta kuin normaalisti.

Veden virtaussuunta muutetaan maanantaina 6.11.vesiosuuskunnan alueelle takaisin normaaliksi Heittomäen suunnasta. Kloorausta jatketaan Mämmentieltä  huoltotauon jälkeen tiistaista alkaen pienellä pitoisuudella, jotta veden laatu saadaan turvattua ja verkostoa puhdistettua. Kloorattua vettä johdetaan tiistaista alkaen Mämmenkylän lisäksi Kevätlahden, Pohjan ja Viitaniemen suuntaan. Kiinteistöjä pyydetään myös laskemaan hanoista vettä ennen käyttöä hieman pidemmän aikaa.

Vedessä mahdollisesti havaittava kloorin haju tai maku ei vaikuta veden käyttökelpoisuuteen.  Klooripitoinen vesi voi kuitenkin aiheuttaa herkkäihoisille samantyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin kloorattu uimavesi.  Klooraus voi irrottaa verkostosta rauta- ja mangaanisakkoja. Sakkaista tai värillistä vettä ei tule käyttää. Vettä juoksuttamalla vesi yleensä kirkastuu.

Jyväskylän seudun ympäristöterveys ottaa tiistaina 7.11.2023 seurantanäytteitä eri puolelta Mämmen vesihuolto-osuuskunnan aluetta. Valmistuneista tuloksista tiedotetaan perjantaina 10.11.2023.

Veden käyttöohjeita keittokehotuksen aikana

Juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Vedenkeittokehotus on voimassa toistaiseksi.

– Keitä vettä 5–10 minuuttia. Muista keittää myös mehun laimennukseen käytettävä vesi. Mikäli vesi kiehuu ja tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.

– Kahvinkeittimissä tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.

– Muistathan, että myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.

– Huuhtele vihannekset ja salaatit keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.

– Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja WC:n huuhteluun voit käyttää hanavettä aivan normaalisti.

– Huolehdi siitä, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

 

Lisätietoja: 

  • Seppo Kautto/Mämmen vesihuolto-osuuskunnan puheenjohtaja, p. 040 717757
  • Vok Huoltopalvelut, p. 0400 609703
  • Pirjo Lonka-Huotari, johtava ympäristöterveystarkastaja/Jyväskylän seudun ympäristöterveys, p. 050 3730414

 

 

Pikaviesti

Voit jättää meille pikaviestin ja otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Ei luettavissa? Vaihda Captcha-koodi.

Kirjoita hakusana ja paina enteriä