Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella on tapahtunut tänään 25.10.2023 talousveden runkolinjan ja jätevesiputken putkirikko, jonka seurauksena jätevettä on päässyt talousvesiverkostoon. Alueelle on annettu aikaisemmin tänään keittokehotus. Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan.

Osassa vesiosuuskunnan aluetta on edelleen katko veden toimituksessa. Varavedenjakelu on järjestetty Mämmensalmen SEO huoltoaseman piha-alueelle, osoitteeseen Ouluntie 468. Vedenhakuun tulee varautua omilla puhtailla astioilla.

Korjaustoimenpiteet on käynnistetty. Alustavan arvion mukaan korjaustoimenpiteet saadaan tehtyä tämän illan kuluessa.

Korjaustoimenpiteiden jälkeen osa talousvesiverkostosta tullaan shokkiklooraamaan. Shokkikloorauksen aloituksesta tiedotetaan alueen käyttäjiä erikseen. Shokkikloorauksen aikana vettä ei tule käyttää ruoka- tai juomavetenä eikä peseytymiseen.

Seuraavan kerran asiasta tiedotetaan tänään illalla, kun korjaustoimenpiteitä on saatu tehtyä.

 

Lisätietoja:

Puh. 040 7177572 Seppo Kautto/Mämmen vesihuolto-osuuskunnan puheenjohtaja

Puh. 0400 609703 Vok huoltopalvelut

Puh. 050 3730414 Pirjo Lonka-Huotari, johtava ympäristöterveystarkastaja/Jyväskylän seudun ympäristöterveys

 

Pikaviesti

Voit jättää meille pikaviestin ja otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Ei luettavissa? Vaihda Captcha-koodi.

Kirjoita hakusana ja paina enteriä